Katso gallerioita klikkaamalla kuvaa tai otsikkoa
![]() |
KlassikotHyvin usein sisällytän asetelmiin jonkin tarinan, pienen ripauksen romantiikkaa tai seikkailua. Lähtökohta, inspiraation lähde, voi olla kirja, elokuva tai ihminen. Klassikkomaalauksissa sommittelu eli kompositio on hyvin perinteinen ja noudattelee kultaisen leikkauksen lakeja. Jokainen voi löytää omat läheiset yksityiskohtansa itse ja eläytyä oman tunnelman mukaan asetelman viettelevään kertomukseen. |
![]() |
Merkkien maailmaAsetelman maalaaminen meidän ajassamme on
kiehtovaa. Esineiden, asioiden, hedelmien ja kukkien symboliikka
toimii edelleen. On kuin meihin olisi istutettu tietoa symbolikielestä
jo pienestä pitäen; kaikki halutessaan osaavat lukea sitä. |
![]() |
Liike ja musiikkiPuhutaan, että asetelma on hetken verran
kestävää pysähtyneisyyttä. Haluaisin rikkoa
ajatuksen Still Lebenistä ja heittää esineet ja asiat
kankaalle rajuun nosteeseen. Esineet lähtevät tanssiin
painottomassa tilassa ja asiat ovat tuulen vieminä kohti tuntematonta. |
![]() |
Runsauden lähteilläElämä on rikas. Se tarjoaa meille monia mahdollisuuksia. Silti etsimme jotain uutta, janoamme lisää, haluamme paljon elämäämme, ympärillemme. Hedelmät runsaina röykkiöinä muistuttavat meitä elämän riemuista ja nautinnoista, jotka ovat meidän, jos meillä vaan on rohkeutta heittäytyä niihin. Kukkaismetsä tai kenkätaivas kehottavat meitä uskaltautumaan seikkailuun, unenomaiseen aikuisten satuhetkeen. |
![]() |
Naiseuden mysteeriMe naiset olemme ihmisinä mysteereitä,
ei vain miehille, mutta myös itsellemme. Mitä nainen haluaa,
kaipaa ja rakastaa? Millainen on retki naiseuteen? Mikä on
naisen tuoksu? Mikä on naiseuden olemus? |
![]() |
Kukat kertovatKukat ovat ikiaikainen tapa kertoa tarinoita.
Kukilla on aina ollut oma vahva symboliikkansa riippuen maasta ja
kansasta. |
![]() |
NalletNämä pienet pehmät lelut ottivat maalauksissani hyvin varhain ihmisen osan. Niistä kasvoi persoonallisuuksia, erilaisia henkilöitä. Ne rakastavat esiintyä erilaisissa tilanteissa, poseerata ja leikkiä. Nallet toimivat erilaisissa ammateissa, ovat oopperan tähtiä, elokuvasankareita, taiteilijoita tai urheilijoita. Nalleissa yhdistyvät huumori, ihmisyys ja unikaveruus. |
![]() |
TilaustyötSuunnitella ja toteuttaa maalaus tilaustyönä
on yksi tämän ammatin rikkauksia. Tilaustyö saa aina
veren aivoissa kohisemaan; syntyy keskusteluja, asioiden hahmottelua,
sosiaalista kanssakäyntiä, myönteistä energisoivaa
painetta suoriutua. Ilon lisäksi, aina sopivasti jännittää
ja kauhistuttaa uuden tilaustyön vastaanottaminen: suoriudunko
tästä? Miellyttääkö lopputulos? Pitävätkö
aikataulut? |







